Nuorisotyö

 

 

 

 


Seurakunnan nuorisotyöstä vastaa diakoni. Nuorisotyö tekee aktiivista yhteistyötä kunnan, koulujen ja järjestöjen kanssa järjestäen yhdessä erilaisia tapahtumia ja teemailtoja Nuokulla.

Alakouluikäisille on erilaista kerhotoimintaa niin Torpissa kuin Kirkonkylällä, sekä touhupäiviä loma- aikoina.

Rippikoulu järjestetään kerran vuodessa, ja siihen osallistuvat 15 vuotta kyseisenä vuonna täyttävät nuoret. Rippikouluun liittyy tutustumiskäynnit kirkossa sekä leiri- tai päivärippikoulujakso.

Isoskoulutukseen voivat osallistua rippikoulun käyneet nuoret. Koulutus alkaa syksyisin ja kestää kevääseen. Koulutuksen käyneet voivat toimia isosina rippikoulussa sekä myös alakouluikäisten leireillä ja touhupäivissä. Mukavan yhdessäolon lisäksi isoskoulutuksessa kehitetään itsetuntemusta, harjoitellaan vuorovaikutus- ja ryhmänohjaustaitoja, pohditaan elämän suuria kysymyksiä ja tutustutaan Raamattuun leppoisassa hengessä.

Kerhonohjauskoulutus järjestetään noin joka toinen vuosi. Mikäli sinulla olisi hyvä idea uudesta kerhosta alakoululaisille ja olisit valmis toimimaan kerhonohjaajana, ota yhteyttä diakoniin.Diakonin tavoitat numerosta 040 849 1209. Voit myös laittaa tekstiviestin tai sähköpostin diakonille Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

 

 

 

Joomla templates by a4joomla