• Kirkkomv
  • kirkko
  • omenat
  • kuoro
  • kirkkosis
  • kirkvirasto
  • hauta
  • rippi
  • kellot
  • askola

Yrjö Siltala 4.8.2018 klo 11 Pukkilan kirkko, Siunauspuhe Hannu Tiainen

Yrjön saattajat

Ilman Yrjö Siltalaa Pukkilassa olisi jotain toisin. Emme nyt puhu niinkään siltarummuista emmekä sen kaltaisista jokapäiväistä elämää helpottavista tekijöistä. Tietysti Yrjö yhteisistä asioista päättävänä oli niissäkin mukana.

Mutta Yrjöä ei muisteta siltarummuista. Yrjön elämän näkyvimpiä muistoja on luonnollisesti Koivulinna ja sen vaikutus pukkilaiseen mielenmaisemaan. Joskus selailin Yrjön kanssa hänen muistojensa albumia Koivulinnan alkuajoilta. Olihan se vaikuttava albumi.

Luonnollisesti jo sukunimi Siltala liittää Yrjön sukutarinaan, jota ilman Pukkilan ja Kanteleen historia kirjautuisi toisin, kuin se nyt kirjautuu.

Yrjön tapa olla osa yhteistä kertomusta on enemmän, kuin suvun, kylän tai kunnan historian ja perinteen vaaliminen. Kotiseutu ja sen ihmiset sekä isänmaa olivat hänelle rakkaita. Yrjö teki mittavan päivätyön sen eteen, että edellisten sukupolvien saavutukset voitaisiin siirtää seuraavien sukupolvien iloksi ja onneksi.

Näistä saavutuksista meillä jokaisella on kauniita muistoja. Jos tämä joukko alkaisi muistella juuri nyt, niin ilta hämärtyisi ja koittaisi uusi päivä, eikä kaikkea olisi vieläkään kerrottu.

Muistojen runsaus kertoo siitä, että Yrjö oli poikkeuksellisen yhteinen kaikille. Mikä teki hänestä niin yhteisen?

Yksi näkökulma siihen, mikä teki Yrjöstä meille yhteisen pitäjäneuvoksen, on Yrjön näky taiteeseen. Tiedämme Yrjön Willa Villen olevan täynnä kuvataidetta. Sen lisäksi hän arvosti sanataidetta sen eri muodoissaan, kuten Kanteleen nuorisoseuratoiminnasta muistetaan. Itselleni ikimuistoinen on eräs pääsiäisyön messu, jossa Yrjö luki pyhiä tekstejä hämärässä kirkossa.

Yrjö eli taiteesta. Hän näki ja teki sitä julkisesti ja yhdessä. Hän altisti persoonansa vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Mitä olisi Pappilan puiston historia ilman Yrjön valmistamia ITE taidetapahtumia! Yrjö ja Tauno Pullinen näyttivät meille suuntaa noissa näyttelyissä. Laittoivat riman kylläkin aika korkealle – minkäs mestarit sille saattoivat!

Yrjön omassa taiteessa oli yksi erityispiirre. Hän näki kauneuden siinä, missä me tavalliset nähtiin hylätty ja käytetty. Useimmat muistavat ne suuret rautapallot, jotka olivat kuluneet rakennusten purkamisessa. Yrjö toi ne puutarhansa kaunistukseksi. Muistamme myös sen rautalevyn, josta on leikattu erimuotoisia palasia ties mihin tarkoitukseen. Nyt tuo romurauta on puhdasta taidetta Yrjön kotipihalla ja ilahduttaa ohikulkijaa.

Yrjön katse hakeutui ohi ja taakse.

Toki tiedämme Yrjön silmän olleen tarkka pukeutumiselle ja esteettiselle ilmeelle ylipäätään. Ensivaikutelma Yrjöstä itsestään oli harkittu ja sopivan poikkeava. Mutta Yrjö näki toisen ihmisen kauneuden silloinkin, kun tämä ei osannut tai jaksanut olla esteettinen eikä harkittu.

Puhutteleva oli Yrjön suhde taiteilija Hannu Rönkköseen. Hannu sairauden syvenemisen vuosina nähtiin häirikkönä ja juoppona – useimmat näkivät. Yrjö lienee ollut yksi niistä harvoista, joka jaksoi käydä Hannun kotona vielä silloinkin, kun Hannu oli elämän kuluttama – joku voisi sanoa epäesteettinen.

Jossain vaiheessa Yrjö menetti ajokorttinsa lääkärin määräyksestä, mutta se ei estänyt lainaamasta Matin traktoria ainakin kerran ja vierailemasta Hannun luona. Tällaiselta vierailulta on peräisin muisto, kuinka Hannu totesi oven eteen pysähtyneestä traktorista: On se valtavan iso kone!

Kyky nähdä kauneus ja hyvyys sielläkin, missä se ei ole ilmeinen ensi silmäyksellä, on lahja yhteisölle ja vie yhteisöä eteenpäin. Kiiltävien pintojen rakentaminen ja kauneuden ihailu ovat luontainen osa ihmisyyttä. Mutta hylätyn, kaikkensa antaneen, voimansa luovuttaneen, syntisen ja sammuneen arvostaminen on valinta. Se on jokapäiväisen kilvoituksen kohde.

Yrjölle rakkaan kristillisen perinteen ja uskon sanoma on sanoma armollisesta Jumalasta ja elämän tarkoituksesta, jonka mukaan jokainen luotu on ihme ja sellaisenaan kaunis ja arvokas.

Tähän raamatun syväkertomukseen Yrjön elämä myös liittyy. Yrjön elämässä oli vahva kristillinen viritys – ei vain kansallinen ja kotiseudullinen vaan kaikkea ihmettelevä ja arvostava asenne.

Yrjö ei ollut sen enempää Kristus, kuin kukaan meistä, mutta Kristuksen seuraaja hän oli, sillä Yrjö näki kauneutta ja merkitystä sielläkin, missä se ei ensi näkemältä ollut aina ilmeistä.

Jeesuksesta tuli Kristus, Pelastaja, sillä hänen tiensä kävi sitä kautta, missä sairaat pyysivät terveyttä, syntiset anteeksiantoa, syrjään joutuneet arvostusta ja ristinryöväri taivaallista muistamista.

Sanoma uskosta, toivosta ja rakkaudesta syntyy ja saa voimaa aina, kun toinen näkee toisen kauneuden ja nostaa sen esiin. Ei ole olemassa rumuutta, joka peittäisi sen kauneuden, minkä Jumalan on luonut luotuihinsa. Yrjön elämässä saimme osaksemme ripauksen tästä näkemisestä – siksi meillä on muistoja ja muistoja.

Kristus on valo. Hän valaisee meitä elämän tuskassa ja kuoleman pimeydessä. Hän on ylösnousemus ja elämä. Kristukseen turvaten nousemme siunaamaan Yrjö Ilmari Siltalan haudan lepoon.

Joomla templates by a4joomla