• Kirkkomv
  • kirkko
  • omenat
  • kuoro
  • kirkkosis
  • kirkvirasto
  • hauta
  • rippi
  • kellot
  • askola

Jumala ihmisen nahoissa

Kolmio, kolmikulma, kolminaisuus, kolme.

Kolmiyhteinen Jumala on kristillinen näkemys yhdestä Jumalasta. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi. Outo yhtälö monelle. Puran sitä yhdestä nurkasta käsin.

Ihmisen Poika on osa Kaikkivaltiasta kolmiyhteyttä.

Kaikkivaltias Jumala syntyi ihmiseksi, käsittämätön kirkkaus arjen harmaudeksi.

Kristinuskon erityisyys on, että erityisyyttä ei ole. Jos ihminen toivookin itselleen erityistä näkyvyyttä, Kolmiyhteisen Jumalan suunta on toinen. Kymppi ja nolla ovat yhtä tavanomaisia ja yhtä harmaita – tai sitten yhtä erityisiä ja yhtä värikkäitä.

Kolmiyhteinen Jumala ulottuu taivaasta maahan, puhaltaa missä tahtoo ja soittelee sulo- ja surusäveliään koko luomakunnan elämässä.

Jumalan erityisyys on, että hän riisuu Kaikkivaltiaan viittansa ja pukeutuu ihmisen nahkoihin: näkee ihmisen silmin, kuulee ihmisen korvin, tuntee ihmisen tuntein, ja toimii näkemänsä mukaan.

Ihmisen Pojassa Jumala on erityisellä tavalla osa luotujensa tavallisuutta. Hän ei ole vain elämän alku, nimetön ja kaukainen alkuräjähdys. Hän katsoo, kuin me katsomme, tuntee kuin me tunnemme.

Jokaisen luodun katse on Jumalan katse.

Päivän evankeliumin Jeesus näkee niin kuin se, joka on hylätty ja yksinäinen: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”

Mihin kallistaisi päänsä sotaa paennut, kaikkensa menettänyt ihminen? Mihin kallistaisi päänsä elämänsä merkityksen menettänyt kansalainen, jota kukaan ei katso eikä kuule? Mihin kallistaisi päänsä jatkuvasti uudistuvan työelämän vaatimuksissa uudistumiskykynsä menettänyt työntekijä – palkanmaksaja tai palkansaaja?

Mihin kallistaisi päänsä ihminen, joka pelkää? Mihin kallistaisi päänsä Ihmisen Poika?

Ihmisen Poika katsoo maailmaa niin kuin me katsomme, hän näkee niin kuin me näemme. Elämä avautuu sellaisena, kuin se on. Ihmisen Pojalle näkymä on miehen ja naisen, mustan ja valkoisen, köyhän ja rikkaan näkemä todellisuus.

Taivaan Kaikkivaltias suuntaa tekemisensä Ihmisen Pojan näkemään elämään. Mikään ei nouse sen yli, mitä katseen suunnassa on.

”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”

”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”

Näin Jeesus vastasi kysyjilleen Jumalan valtakunnasta. Onko kenestäkään Ihmisen Pojan kaltaiseen ehdottomaan antautumiseen?

Kerrotaan kertomuksia pyhimyksistä, joiden elämässä olisi havaittu tämän suuntaista pyrkimystä; siis, että elämää olisi katsottu ja tunnettu toisen silmillä ja sydämellä.

Mutta enimmäkseen kerrotaan tavallisia arkisen elämän kertomuksia: kuolleita haudataan ja hyvästejä jätetään.

Ihmisen Pojan taivaallinen kutsumus oli ja on nähdä niin kuin toinen näkee: hänen silmänsä ovat milloin likinäköisen, milloin sokean, milloin kaihin vaivaaman, milloin surun kyynelten täyttämän, milloin unettomuuden väsyttämän silmät.

Ei ihme, että kaiken nähtyään Ihmisen Poika huusi: Jumalani, miksi minut hylkäsit! Hän näki vihan, yksinäisyyden, hylkäämisen, epäoikeudenmukaisuuden, rakkaudettomuuden niin, että silmiä pakotti.

Niin näki ja näkee Kaikkivaltias Kolmiyhteinen.

Niin näkee jokainen, joka sulkee omat silmänsä ja katsoo maailmaa kenen tahansa toisen silmin. Silmiä pakottaa ja väsyttää.

Mutta onko vaihtoehtoa nähdä? Mitä muuta voisimme tehdä luomakunnan hyväksi, kuin nähdä toisen silmillä ja tuntea toisen tunteella; olla toisen nahoissa? Mikä muu antaisi viisauden elää?

Se, jonka silmien näkymää ja sydämen tuntemaa työnnetään toistuvasti sivuun muka merkityksettömänä, jaksaa olla vain itselleen – jos sitäkään. Yksinäisyys ja merkityksettömyyden tunne on pesä, jossa haudotaan vihan munia.

Rakkautta vaille jäänyt etsii loputtomasta nähdyksi tulemisen kirkkautta – vaikka väkisin. Ilman rakkautta vahvinkin meistä on tyhjä.

”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi”.

Jumala on olemassa – paitsi kirkkaana alkuvälähdyksenä, myös alati pesäänsä etsivänä Ihmisen Poikana. Sitä on Kolminaisuus.

Jeesus sanoo: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

Jeesuksen sanat kuuluvat meille. Me olemme Pyhän Hengen yhteisö. Meidän tehtävä on nähdä, kuulla ja tuntea maailman elämä ja sen kaipaus. Ihmisen Pojan koti on meissä.

Muuta kotia Ihmisen Pojalla ei ole. Muita anteeksiannon ääneen sanottuja sanoa ei ole, kuin meidän sanamme ja tekomme. Onko Ihmisen Pojalla paikkaa, mihin päänsä kallistaisi?

Nousemme tunnustamaan uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan.

(lausutaan uskontunnustus)

HannuT

Joomla templates by a4joomla