• Kirkkomv
  • kirkko
  • omenat
  • kuoro
  • kirkkosis
  • kirkvirasto
  • hauta
  • rippi
  • kellot
  • askola

Brändäystä vai arvostusta? Saarna 11.3.2018

Tälle sunnuntaille evankeliumikirjassa on merkitty aiheeksi leipä. Kuten Katekismuksesta ja ihan vain terveestä järjestä tiedämme, leipään kuuluvat – ei vain rukiinen reissumies ja maito vaan kaikki jokapäiväisen elämän tarpeet, kuten vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen – Lutherin aikaista luetteloa lainataksemme.

Luetteloa miettiessämme ilman jokapäiväistä leipää mieli synkistyy ja aikuisen vastuullisuus tuntuu kaukaiselta, jopa merkityksettömältä. Hyveet ja hyveellinen elämä ilman leipää ovat vain tyhjiä sanoja.

Tänään Pappilassa, kirkkokahveilla mietimme hyveitä. Aiheina ovat viisaus ja itsehillintä. Hyveissä on kysymys leivän muuttumisesta elämäksi. Mutta ennen kuin voidaan miettiä leivän nauttimista, on oltava leipää.

Aina leipää ei ole kaikille. Tänään Suomen kirkoissa muistetaan vuoden 1918 tapahtumia. Kertomukset tuon vuoden tapahtumista ovat järkyttäviä kuvauksia silmittömästä väkivallasta. Kertomusten lukija joutuu kysymään, miksi veli nousi veljeä vastaan?

Vastaukset riippuvat vastaajasta, joten niitä ei nyt haeta. Yksi näkisi nälän, toinen politiikan, kolmas rikkaiden ja köyhien välisen kuilun.

Sen sijaan, että tänään selittäisimme vihaa, ihmettelemme vihan purskahtamista ilman ilmeistä syytä.

Mistä viha saa alkunsa? On merkillistä, että raamatun ensimmäinen vihakertomus on kuvaus veljesvihasta Kainin ja Aabelin välillä. Toinen kertomuksen merkillisyys liittyy ruokaan, ei ruuan puutteeseen vaan ruuan uskonnolliseen merkitykseen. Toisella veljeksistä oli ikään kuin paremmat eväät kuin toisella.

Viha ei selity aina sillä, että toisella on jotain enemmän kuin toisella. Viha saattaa syntyä siitäkin, että toinen kokee toisen aseman ja elämän arvostetummaksi kuin omansa. Tilanne ei parane pelkästään sillä, että voin ja leivän epätasainen jakaantuminen korjaantuu.

Arvostuksen puute on nälkääkin kavalampi haitta.

Äsken luettu evankeliumi alkoi Jeesuksen toteamuksella: Minä olen elämän leipä.

Toteamuksen sisältö on, että Jumala arvostaa luotujaan niin paljon, että antaa itsensä luotujensa jokapäiväiseksi syötäväksi. Jumalan näkökulmasta arvostus on sitä, että toinen nostaa toista, toinen antaa itsensä toisen jokapäiväisen elämän takeeksi.

Kain ja Abel tekivät parhaansa, jotta uhri olisi ollut kelvollinen. He kilpailivat tuotteilla. Kilvan seuraukset olivat karmeat: toinen kuoli ja toinen karkotettiin Kainin merkki otsassa.

Kuinka paljon Kainin ja Aabelin välisen kisan kaltaista elämää ihmiskunta tuottaakaan! Kilpailemme alalla kuin alalla brändeistä – siis arvostuksesta.

Toisaalta kilpailu lisää tuotantoa ja kohentaa elintasoa, mitä arvostamme. Mutta toisaalta – niin, luomakunta kuihtuu, työntekijät uupuvat ja maailman jakaantuu arvostusta saavaan vähemmistöön ja vaille arvostusta jäävään enemmistöön. Tuotantokustannusten hinta pelkästään luomakunnan maksamana on.

Evankeliumin viesti ei ole kilpailun viesti. Se on toisen hyväksi antautumisen viesti ja kutsu. Ensimmäisen on tultava viimeiseksi, jotta viimeinen saisi arvostusta eturivissä.

Niin on Jumalan rakastanut maailmaa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Niin tapahtui, kun korkein näki arvonsa alimpana.

Hyve, hyveellinen elämä tarvitsee jokapäiväisen leivän jakamista siten, että arvostamme toisiamme. Sinä olet lähimmäisesi leipä. Minä olen lähimmäiseni leipä. Kyse ei ole siitä, kuka osaa olla hyveellinen. Kyse on siitä, kuka antautuu hyveen kasvualustaksi – jokapäiväiseksi leiväksi.

Jo pelkästään vieraanvaraisuus lisää arvostusta – ei itsen vaan toisen.

HannuT

Joomla templates by a4joomla